Mielipidekirjoitus Keskisuomalaisessa 8.5.2016
Suomen tulevaisuus perustuu siihen, kuinka osaamme hyödyntää maamme voimavarat, inhimilliset ja aineelliset. Tasapainoisella aluekehityksellä luodaan edellytyksiä sille, että pystymme koko maan potentiaalin hyödyntämiseen. Suomi nousi yhdeksi maailman vauraimmista valtioista, ollen samaan aikaan Euroopan harvimmin asuttu maa. Molempia Suomi on edelleen.
Sipilän hallitus on uskaltanut viedä uudistuksia eteenpäin. Tarvittava muutos on aloitettu ja Suomen aineelliset sekä henkiset voimavarat on nyt saatava täysimääräiseen käyttöön. Maaseudulta ja maakunnista löytyvät luonnonvarat: biotalous, puhdas vesi ja luonto. Niiden tehokas, mutta kestävä käyttö on tärkeimpiä kasvun mahdollistajia. Jotta tämä potentiaali saadaan käyttöön, on kaikkialla Suomessa oltava mahdollisuus elämiseen, työntekoon, yrittämiseen ja koulutukseen. Mahdollisuudet luodaan tasapainoisella aluekehityksellä.
Aluekehitystä kritisoineet puheenvuorot ovat riski myös Keski-Suomen kannalta. Jos lähdetään siitä, että maa nousee vain suurimpien kaupunkien mukana, syntyy sinnekin nokkimisjärjestys. Helsingin, Turun ja Tampereen jälkeen on vain akanoita nokittavaksi.
Tasapainoinen aluekehitys on maakuntien ihmisten etu niin maakuntakeskuksessa, seutukeskuksissa kuin maaseudulla.
Petri Honkonen
kansanedustaja (kesk.)
Saarijärvi