Päivän tukijana on yrittäjä Tahvo Anttila Jyväskylän Puuppolasta.
”Petri Honkonen on ensimmäisen kauden kansanedustaja. Hän on ollut koko kauden aktiivinen alueella ja Arkadianmäellä.
Petrillä on tietoa laajalta alalta ja hän tuo selkeästi oman näkemyksensä esille. Petri on sivistynyt mies, opettaja, vieläpä historian opettaja. Menneisyys on hanskassa, mutta nuorena miehenä, pienen lapsen isänä tulevaisuuden asialla.
Petri on ympäristövaliokunnan jäsenenä tuonut realismia ympäristöpoliittisiin päätöksiin. Petriä kiinnostavat tulevaisuuden uudet ratkaisut unohtamatta kotiseutua. Pylkönmäeltä kotoisin oleva mies, maakunnan mies.
Petri ymmärtää yritysmaailman asioita, yrittäjän arki ja toiminnan edellytykset ovat hänelle selviä. Petri toimii aktiivisesti sen puolesta, että yrittäminen ja työnteko olisi jatkossakin kannattavaa.
Poliitikon virassa hän on ikäisekseen ansioitunut, älykäs ja tuntee runsaasti ihmisiä ympäri Suomen. Hän näkee Suomen kokonaisuutena, samoin Keski-Suomen. Petri on maakunnan mies. Maailma muuttuu, meidän on oltava hereillä, Petri on sopiva henkilö luomaan uutta, hänellä on vahva usko tulevaan.
Petri on hyvä tyyppi.”