Urheilun ystäville D-sana eli doping on vaiettujen keskustelunaiheiden joukossa. Asian olemassaolo tiedetään, mutta siitä ei haluta puhua. Talouspolitiikankin puolella on oma dopinginsa: devalvaatio.
Kiertäessäni eri puolilla Suomea monet ihmiset ovat tulleet vakavissaan kysymään, pitäisikö euron ulkoista arvoa laskea, jotta saisimme Euroopan ja Suomen viennin vetämään. Erityisesti vanhemmat ihmiset muistelevat Suomen aiempia devalvaatioratkaisuja. Kovat päätökset nostivat maamme jaloilleen.
Keskustelun taustalla on kysymys siitä, että vientimme ei vedä. Keskeisenä syynä tähän on se, että ihmisten katsotaan saavaan liikaa palkkaa, minkä vuoksi tuotantokustannuksemme ovat suuret. Devalvaatiossa on siis kysymys palkkojen leikkaamisesta.
Devalvaation voi toteuttaa sisäisesti tai ulkoisesti. Ulkoinen devalvaatio on lähes mahdoton toimenpide. Yhteisvaluutta euron jäsenenä emme voi tehdä omia kansallisia ratkaisuja. Euroopan keskuspankki voi omilla toimillaan vaikuttaa euron arvoon. Valuutan arvo määräytyy markkinoilla kysynnän ja tarjonnan mukaan. Viime aikoina devalvaatiokorttia on tosin vilauteltu korkea-arvoisilta tahoilta.
Vaikka me tekisimme nämä muutokset, se ei edelläänkään poistaisi esimerkiksi Suomen ja Saksan välisiä kilpailukykyeroja.
Vaihtoehdoksi jää siis palkkojen leikkaaminen Suomessa. Haluaisin nähdä sen suomalaispoliitikon, joka olisi valmis sanomaan suomalaiselle työnaiselle tai -miehelle, että palkkoja on leikattava kymmenen tai kaksikymmentä prosenttia. Vastaanotto olisi jäätävä.
Vaikka palkkamaltista on pidettävä tulevina vuosina kiinni, ei palkkojen leikkaamiseen pidä ryhtyä. Liian kovalla viestillä emme saa sitoutettua ihmisiä mukaan talkoisiin.
Devalvaatio ei ole myöskään kansantaloudellisesti järkevä toimenpide. Suomen talouden suuruus on vajaat 200 miljardia, josta viennin osuus on hieman alle 40 prosenttia. Devalvaation onnistumista mitattaisiin sillä, mikä olisi viennin piristymisen ja kotimaisen kulutuksen heikkenemisen välinen erotus. Minun on vaikea uskoa palkkojen leikkaamisen saavan vientiimme sellaista piristysruisketta, että se voisi mitenkään paikata ihmisten hyvinvoinnin ja kotimaisen kulutuksen heikentymistä.
Vientiyrityksille palkkojen alentaminen toisi uutta virtaa, mutta vain rajallisesti. Vientimme keskeinen ongelma on, että valmistamme tuotteita, joilla ei ole kysyntää.
Kysymys on lopulta yksinkertaisesta asiasta. Vaikka suomalainen paperimies tekisi töitä ilmaiseksi, ei siitä ole hyötyä, jos kukaan ei halua ostaa tämän yrityksen valmistamia tuotteita. Tämän vuoksi on valmistettava tuotteita, joille on kysyntää. Suomen talouden keskeisin ongelma on, että näitä tuotteita syntyy tällä hetkellä liian vähän. Tästä taloutemme ongelmasta on puhunut muun muassa professori Matti Pohjola.
Talouspolitiikan vippaskonstit, kuten devalvaatio eivät siis auta. Ratkaisut on tehtävä yritysten tasolla. Politiikan keinoin on luotava puitteet sille, että niin pienillä kuin suurilla yrityksillä on mahdollisuudet luoda uusia menestystarinoita. Euroopan kohdalla tämä tarkoittaa sisämarkkinoiden vahvistamista, tieteeseen ja tutkimukseen panostamista sekä kansainvälisen liiketoiminnan esteiden poistamista. Maanosamme ja Suomen tulevaisuuden menestystä mitataan sen perusteella, miten hyvin yrityksemme pärjäävät kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa.