Tällä viikolla valitsimme uuden ministerin, Suomen Pankin vastuulliseen tehtävään siirtyvän Olli Rehnin tilalle. Uudeksi elinkeinoministeriksi valittiin erittäin kokenut kansanedustaja, talousmies Mika Lintilä. Demokraattinen prosessi, äänestys keskustan eduskuntaryhmän ja puoluehallituksen yhteiskokouksessa ministerivalinnasta, oli varmasti paikallaan. Demokratiassa ei pidä pelätä äänestyksiä ja toivotan Mikalle menestystä tärkeään tehtävään.
Elinkeinoministeri valmistelee parhaillaan uutta energia- ja ilmastostrategiaa. Tämän vaalikauden keskeisimpiä päätöksiä on se, miten hidastamme ilmaston lämpenemistä ja hoidamme sen siten, ettei elinkeinoelämämme ja työllisyyden edut vaarannu. Energian osalta pyrimme luomaan uusiutuvalle energialle lisää kysyntää ja tämän seurauksena työtä koko Suomeen.
Viikonlopulla olen tavattavissa seuraavasti:
Lauantaina 29.10.
Jämsässä Koskenpään Rantapirtissä klo. 10:30
Petäjävedellä Maa- ja kotitalousnaisten Keski-Suomen piirin vuosikokouksessa Lemettilän tilalla klo 12:30.
Maanantaina 31.10.
Jyväskylässä Keskustan Keski-Suomen piirin kansanedustajien aamupuurotilaisuudessa klo 9:00 alkaen.
Nähdään tilaisuuksissa!
Terveisin Petri